Ensinnäkin pitää sanoa, että jooga synnyttäneille naisille on ihan oma jooga-laji, jossa on huomioitava raskauden ja synnytyksen jälkeiset vaikutukset naisen kehoon. On asentoja, joita ei suositeltu tai jopa kielletty tehdä synnytyksen jälkeen. Ja on taas sellaisia liikkeitä, joista on paljon hyötyä palautumiseen.
Suosituksena on, että joogaan voi osallistua vasta 2 kk normaalin alatiesynnytyksen tai keisarin leikkauksen jälkeen, jos toipuminen on ollut kaikin puolin ongelmitta ja jälkitarkastus on tehty. Ennen sitä voi tehdä muita kevyitä harjoituksia ja esimerkiksi lantionpohjaa vahvistavia Kegel-harjoituksia voi aloittaa jo muutaman päivän päästä synnytyksestä. Synnytyksen jälkeen kannattaa käydä erikoistunneilla, kunnes vauva on täyttänyt ainakin 6-8 kk ja joissakin tapauksissa joogan perus ryhmään voi siirtyä vasta 10-12 kk jälkeen synnytyksestä.
Raskauden aikana naisen keho avautuu, jotta vauvalle olisi riittävästi tilaa kasvaa ja syntyä. Synnytyksen jälkeen keho pyrkii sulkeutumaan ja palauttamaan kaikki siirtyneet ja venyttyneet osansa ennalleen. Fyysinen palautuminen saattaa kestää kokonaisuudessaan jopa 12 kk ja henkinen sopeutuminen 6-12 kk. Hormonitasolla tapahtuvat muutokset voivat jatkua vielä 2 v ajan.
Miten jooga auttaa tätä palautumisen prosessia? Mammajooga-tunneilla harjoitellaan turvallisesti ja edetään hitaasti omaa kehoa kuunnellen. Jos on mahdollisuus tulla tunnille ilman vauvaa, niin se on naiselle myös oma hetki levätä ja hengittää.
Lempeällä harjoituksella pyritään saamaan keho takaisin kasaan vahvistaen vatsalihakset ja lantionpohja. Rintaa ja hartioita avaavat asennot sekä niskan kireyksiä vapauttavat liikkeet ovat aina tuntien ohjelmassa, koska ne ovat vastaliikkeitä imetys-asennolle ja vauvan kantamiselle. Harjoituksen myötä myös jalkojen tonus paranee, koska nesteet lähtee paremmin kiertämään. Henkisellä tasolla ollaan rentoutuneessa tilassa samalla nostaen energiat ja pikkuhiljaa saadaan hormonien ja hermoston toiminta tasapainoon.
Harjoituksista on kaiken eniten hyötyä, jos niitä tehdä ohjatusti ja säännöllisesti vähintään 1-2 kertaa viikossa. Voi kombinoida lähiopetus ja online-tunnit, mutta monien yksityiskohtien vuoksi pelkkiä verkkokursseja ei suositella.
Vaatimukset ohjauksen osalta: ohjaajalla pitää olla suoritettuna synnyttäneiden naisten joogaohjaajakoulutus yleisen joogaohjaajakoulutuksen lisäksi.

